Pilkkiperjantai

Tänään piti mennä laivalle, mutta kalakoulunkarma on pettämätön ja eipä tullut matkasta mitään. Siljat olivat aamusta yli kolme tuntia myöhässä jäitten takia. Tai oikeastaan vika oli Vikingin, joka oli juuttunut jäihin törmättyään toiseen laivaan ja tietysti tukki koko väylän. Aamulla olimme siis terminaalissa, josta jouduimme kääntymään nöyrinä karman osoittamalla tavalla takaisin kotiinpäin. Eipä lannistuttu, vaan lähdettiin kauppahalliin aamukaffelle ja siellä laadittiin huima suunnitelma pykeltää pilkille Kirkkoselälle. Halisten, Kaarinan honkkarin ja koulun kautta pääsimme merelle.

Perillä oli mitä parhain pilkkisää, eikä yhtäkkiä enää harmittanut mönkään mennyt päivälaivareissu kun saatiin reikä kairattua ja kärpäsentoukat upotettua siiman jatkoksi! Aurinko paistoi pikkupakkasen siivittämänä kirkkaalta taivaalta ja jäälle kertynyt loskakin oli suurimmaksi osaksi kohmettunut jalankantavaksi, vaikka jään päällä olikin kerros vettä ja lunta.

Saimme kavereiksi kaksi pariskuntaa merikotkia, joita seurasimme pitkän aikaa. Muut linnut eivät oikein pitäneet kotkista, sen kuuli äänestä. Lisäksi bongasimme korppeja sekä lokkeja.

Kalojakin saimme, kaveri yhden ahvenen (Perca fluviatilis) ja minä kalakuningattarena jopa kaksi särkeä (Rutilus rutilus). Olin kovin onnellinen surkeasta saaliistani koko päivän kökittyämme jäällä. Matka jatkui kaupan kautta muihin maisemiin nauttimaan luomuviinistä, jota Alkon huomaavainen myyjätär suositteli. Lisäksi sain kutsun kesätyöhaastatteluun unelmaduuniin!!! Ei ollenkaan huonompi päivä!


Rutilus rutilus



Merikotkat yllämme



Syvyyttä n. 3 m. jalkojen alla




Pipo päässä pakkasella

Kommentit

  1. Hei jes soittiko ne sieltä!? :) Pakko tänään itekkin lähteä johonkin ulkoilemaan. Ootte niin ihanan ulkkiksen (ulkoilmaihmisen) näkösiä heh.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit