Syksyn merkkejä

Vesikasviosentään! Kaikkihan kuihtuu käsiin todella nopeasti näin syksyllä. Koulussa on vesiekosysteemin syventävää tuntemusta käsittelevä kurssi ja sitä varten on ollut kasvit keräyksessä ja valokuvauksen kohteena kuukauden päivät. Nyt vain deadlinen lähestyessä viimeisiä kasveja kuvatessa ei oikein kelpoyksilöitä tahdo löytyä kun ne todella opettajan varoittelun mukaisesti kuolevat kouriin. Onneksi olen suurimman osan kuvannut jo aikaisemmin, niin saan hyvän kasvion aikaiseksi niistä. Tänään kameraan osuivat allaolevat kohteet.

Tänään ja eilen tuli verkoilla kunnon kuhia useita kappaleita ja affenia. Alamittaiset kuhat pääsivät kasvamaan takaisin mereen, tosin yhden epäonnekkaan lokkijoonatan vei vedestä sen jäätyä liian pintaan pyörimään. Ja sieniaika tietysti! Eilen saatiin kastike kantarelleista ja suuresta tatista sipulin kera kun Emppu ja kummisetänsä olivat käyneet metsänreunassa kohnaamassa. Yhdessä paistetun kuhafileen kanssa, tietysti myös perunamuusin, ne ovat parhaimmillaan!


Pieni sydänsimpukka rakkolevään kiinnittyneenä


Tunnistamaton meriruoho


Kesän viimeisiä kukkasia


Entinen haugi jatakopin seinällä


Omenaa välipalaksi

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit