Iloinen Vaappeni

Ihana ilmainen Vappu meni loistavasti vaikka tiistaina näytti hieman synkeältä aamulla. Illalla kuitenkin koleasta säästä huolimatta aurinko pilkahti ja suuntasimme keskustaan lakitukseen. Sitä ennen nautimme muutaman ystävän seurassa lohikeitot itsetehdyn saaristolaisleivän kera. Ja simat + munkit tietysti! Ilta jatkui torilta baarin kautta pizzalle ja kotiin jo hyvissä ajoin. Vapun päivänä oli pienoinen kankutus, josta selvisi hyvin ibusalin ja raittiin ulkoilman avulla. Pakersimme pihan parissa ja kävimme mökiltä Paraisilta hakemassa halkoja kuorman. Henkka kaivoi hienon kuopan portaiden viereen ja minä yritin parhaani mukaan siirtoistuttaa kärsineitä ja tallottuja sipulikasveja syrjemmälle, jotta edes jotain säilyisi kukkimaan ensi kevääksi vaikka nyt varret katkoontuivatkin. Koulin kasvattamani amppelimansikan taimet ja niitä tulikin noin kymmenkertaisesti siihen nähden mitä halusin :)
Paljon on vielä tekemättä!
Viimevuotiset mansikantaimet nostin ylös hakkeen alta. 


Kaljulta näyttää vielä. 


Pelakuun "ruukku" pelastui muutamia vuosia sitten palaneesta saunasta. Pöllin sen äitiltä :D


Vielä on puolet kuopasta kaivamatta. 


Epätoivoista siirtoistutusta. Varmaan kuolevat tuohon.


Orvokit kukkii ja hiano polyuretaani kurkkii vanhasta postiluukusta. Ikkunat pitäisi kunnostaa tänä kesänä.


Raparperi kurkkii maasta. 




Kuopan on tarkoitus laajentua ja edelleen taas täyttyä hiekalla + kierrätetyillä liuskekivillä upeaksi terassi/oleskelutasoksi :)


Ulkokoira Doris


Narsistien siirtoistutus Paraisilta. 


Puupinoa.




Tästä olen kaivanut juuret pois ja siirtänyt rajaa reilun metrin Ruusun avustuksella muutama viikko sitten. 


Koulitut amppelimansikan taimet. Mahtaakohan ne tuottaa jotain jo tänä kesänä? 

Kommentit

Suositut tekstit