Aamun saalis


Aamuverkoille! Saaliiksi saatiin reilu satsi lahnoja. Ja muutama appora. Ahvenet päätyivät elätykseen odottamaan pannullepäätymistä yhdessä eilisten kalojen kanssa ja lahnoille löytyi (n.25kg) sijoituskohde muualta. Tälläkertaa niistä ei tule lahnapurilaisia.


Tänään on vielä ollut niin kylmää, ettei jäänsulaminen ole mitenkään radikaalisti edennyt, vaan sitä löytyy vielä rannan edestä yhtä paljon kuin eilen. Aamulla oli kaunis keli, mutta nyt taitaapi tulla sadeilma, siltä ainakin vaikuttaa kun taivas on vetänyt hyisesti pilveen.


Tein pienen apurin kanssa aivan vompattimaisen hienon linnunpöntön, ilman mittoja tietysti, joka odottaa puuhunpääsyä kuistin portailla. Alempana kuva lähes valmiista työmme hedelmästä. Seuraavalla kerralla varmasti ainakin mittaan laudat ja varmista porankäytön ettei akku lopu ennen työn aloittamista. Toivottavasti joku saa tästä oivan yksiön.


Punkkikausi on avattu. Koirat ovat jo ensimmäiset vapaamatkustajansa sisälle kantaneet ja varmasti niitä muutkin pian heinikoista osakseen saavat!


Vanhoja rysänosia navetan katossa.



Lintukoto



***






***



Lahna (Abramis brama)



Ahvenia (Perca Fluviatilis) ja siika (Coregonus lavaretus) elätykseen menossa.

Kommentit

Suositut tekstit