sunnuntai 22. elokuuta 2010

Tee työtä jolla on tarkoitus

Elokuu on taas edennyt ja kesää on enään jäljellä reilu viikko. Tässä yksi päivä kaloja suolatessani ajattelin, että mitä hitsiä; "tee työtä jolla on tarkoitus". Jostain pälkähti tuo teeveestä tuttu lausahdus mieleeni. En edes muista mistä mainoksesta se on, mutta lausahduksessa on itua. Aloin siinä lohifileitä ja kampeloita pyöritellessäni ajatella miksi teen tätä työtä, mitä se antaa minulle, mitä se ottaa. Yksi hienoimmista työkokemuksistani ikinä, ajattelin.
Mutta miksi? Ei työ niin hyvinpalkattua ole, että sitä rahantakia tekisi. Ei myöskään sen takia, ettei muuta työtä olisi tarjolla. Miksi sitten vääntäydyn jo neljättä kuukautta pienelle saarelle tekemään fyysisesti raskasta työtä, jossa edelliset työntekijät ovat viimevuosina jättäneet leikin kesken kesän kesken? En taida oikein itsekään tietää. Varsinkaan nyt kun sitä oikein miettimällä miettii.
Ajatuksissani päädyin ajattelemaan itseäni asiakaspalvelutyössä; se on se juttu. Tuottaa muille ihmisille elämyksiä ja antaa itsestäni 110 prosenttisesti aidon ilon kummuta työhöni ja siihen, että toisilla olisi mukava ilta saarella. Se sama toisten miellyttäminen saa minut aina vuosi vuoden, työvuoro työvuoron jälkeen palaamaan salin puolelle tarjoilemaan, vaikka koulutukseni olisikin seinän toisella puolella, keittiössä. On saanut palaamaan jo vuodesta 2004, jolloin opiskelin vielä kokiksi ja sitä työtä piti tehdä mihin otettiin. Ei paha! Ei haittaa yhtään että tahdon olla niin miellyttämishaluinen työssäni. Oikeastaan nyt kun olen tunnistanut piirteen ja motivaationlähteen työssä, on helpompi suunnata tulevaa uraa ja opiskelujakin jatkossa. Meinaan asiakaslähtöinen palveluasenne on se, missä haluan eniten loistaa ja hakeutua työhön, jossa voin hyväksikäyttää tätä ominaisuuttani.
Jeah! Teen työtä jolla on tarkoitus; tarkoituksena tuottaa muille hyvä mieli! Tätä en vähään aikaan unohda.

Ukkopekkaa vastassa elokuun illassa


Lintujen valloittama saari Rymättylässä


Edelliseen postaukseen viitaten; RAPUSNAPSI (tosin Leijonapullossa)


Loistokarin mökki n. klo 22, elokuun 20 pv.


Viitasammakkoriemua Vesijärven rannalla Hollolassa

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Rapuilua

Haudi! Rapuilukausi on avattu kaksin juhlin. Ensin luokkatoverini piti rapukekkerit Hollolassa, josta sain tuomisiksi boksin täpliksiä sukukekkereihin, jotka olivat eilen. Makoisia rapusia tuli keiteltyä oikein urakalla ja syötyä myös. Ei sitä nyt ihan joka sakselle tullut snapsua otettua, mutta liha oli maukasta ja ravutkin ekstrasuperihania näin itse keitettynä. Ohessa rapusnapsun ohje, jonka luokkatoverini neuvoi:
***
Rapusnapsi
Kossupullo
Kaunis tillin oksa
Ujuta tilli kossupulloon, sulje korkki ja pakasta yön yli. Seuraavana päivänä veikeä tilliaromi on tarttunut viinaan. Tarjoa juomaa snapsina rapujuhlissa.
***
Muutoin kesä Loistokarilla alkaa olla viimeisiä viikkoja vetelemässä. 11.9 saari hiljenee talven viettoon ja seuraavaksi sinne Ukkopekka ilmestyy taas toukokuussa. Paljon olisi vielä tehtävää ennen talvea... mm siivottavaa. Mutta ennen niitä puuhia on vielä onneksi monta tunnelmallista iltaa kynttilän valossa ja myrskäreiden loisteessa vietettävänä.
Opiskelut alkavat syyskuun ekapäivä Turussa, jonne opiskelupisteemme Paraisilta on siirtynyt. Toki vielä Pargascityssäkin tulee varmasti labroissa aikaa vietettyä, mutta ikäväkseni huomasin että syksyn jälkeen on opinnot siinä vaiheessa, että kaikki pakollinen pitäisi olla tehtynä ja valinnaisten kurssien jälkeen valmistuminen häämöttää horisontissa. Hui! Ja Haa, iktyonomielämä, täältä tullaan!
Täplärapu



Punkki



Lähes tyyntä




Rupikonnamus


Kuvat tässä kirjoituksessa © Tuula Joutsimies-Laiho